1. Up

Kuu paistoi kirkkaasti ja tähdetkin tuikkivat, vaikka se ei kuvasta välity. Kohta niitä ei enää yhtä hyvin näekään, kun tulee valoisampaa. En valita, valoa on ehtinyt kaipaamaan. Kesällä tiedän jo odottavani innolla elokuun iltoja, kun tähdet näyttävät kirkkaammilta kuin ikinä ennen. Se tunne tulee joka vuosi, ja joka vuosi mökkilaiturilla on yhtä ihana seistä niitä katselemassa. Samalla tulee aina mietittyä miten pieni osa maailmankaikkeutta olemme. Sitä, onko olemassa joku superjätti, joka meitä katselee samoin kuin itse katsomme muurahaisia ja ihastelemme, miten järjestäytyneitä ne pikkuiset ovat toimissaan. Vai olemmeko sittenkin suuri osa, niin kuin usein täällä toimimme. Itsekkäästi ja oma etu edellä. Ei sitäkään voi tietää. Ajatuksilla on hauska leikitellä.

Selvennykseksi siis kuvassa kattoa, kuuta ja paljon tarvetta korjailulle ihan värienkin puolesta. Nyt kuitenkin pitää rientää karjalanpiirakoiden ja munavoin pariin.

March photo a day

Noni, kokeillaan nyt maaliskuussa uusiksi. Ja jos ei onnaa, niin sitten en enää näitä haasteita kokeile. Ainakaan hetkeen. Hehee.

Fazer, sua ei enää tarvita

Paitsi pääraaka-ainetta varten kyllä. Olen jo useamman vuoden kaipaillut Fazerin riisisuklaata takaisin kauppaan. Siis sitä keltakääreistä ihanuutta. Mikään muu riisisuklaa ei vaan yllä samaan. Uskokaa pois, kaikki on kokeiltu. Jonain päivänä tuli mieleen, että voisihan sitä kokeilla itsekin tehdä yhdistämällä epäilyttävästi styroksia muistuttavaa ruoka-ainetta nimeltään riisikakku ja perinteistä Fazerin sinistä.

Suklaa sulatettiin vesihauteessa ja riisikakkuset murusteltiin käsin vuokaan. Sitten vaan sula suklaa päälle ja jääkaappiin odottamaan jähmettymistä. Ja jännittämään.

Ja otsikostakin ehkä jo arvaa lopputuloksen. Oli hyvää! Ei nyt ihan sen Fazerin alkuperäisen riisisuklaan veroista mutta hyvin lähelle. Riisikakun riisi oli vähän liian pehmeää. Tänä iltana kokeillaan sitten vielä niin, että sekoitetaan suklaan sekaan murennetut riisikakut. Näin suklaata tulee joka puolelle eikä vain päälle ja väliin. Tämä on tietysti hyvin tärkeä juttu autenttisuuden tavoittelussa.

Vieläkin ihmetyttää, ettei näin simppeli asia ole tullut aiemmin mieleen. No, ehkä hyvä niin.

Haastan itseni...

...myöntämään, että täysin perseelleenhän tuo haaste meni. Alku oli hyvä, oikeinkin erinomainen. Ekan päivän näkymä tuli kuvattua nopeasti kännykällä koirien kanssa lenkillä, koska oli pakkasta. Muistan vieläkin kuinka käsi jäätyi ottaessani rukkasen pois, jotta saisin edes jonkun kuvan näpsäistyä. Päätin siirtää kaiken taiteellisuuden ynnä muun tavoitteellisuuden päivän kuvan vangitsemisessa johonkin toiseen päivään. Illalla yritin siirtää kännykästä kuvaa koneelle, mutta jotenkin bluetooth kännykän ja koneen välillä ei ottanut toimiakseen. Harmitti kuin pientä oravaa. (Lievensin tunteeni ilmaisua tuohon lauseeseen.) Jatkoin kuitenkin haastetta parin päivän ajan. No okei, ollaan rehellisiä... yhden päivän ajan. Sitten into laantui, koska en edelleenkään saanut ekan päivän kuvaa siirrettyä eikä koko haasteessa näin ollen ollut mitään järkeä mun mielestä. Postauksen teemaan sopien jätän tämän jutun ilman kuvitusta. Nyt mua kutkuttaa tarttua maaliskuun haasteeseen mutta en ole varma, voinko tehdä sitä itselleni. Kai mä voin.

Haastan itseni

Törmäsin tällaiseen hauskaan photo a day -haasteeseen ja tähän on pakko tarttua. Nyt on jokaiselle päivälle jotain kuvattavaa ihan tehtävän merkeissä ja sehän sopii tällaiselle tunnolliselle ihmiselle.

Pakko vielä myöntää, että olen hieman toivoton kaikenlaisten "muista joka päivä" -juttujen suhteen. Ihan itseäkin jännittää, miten tämän kanssa käy.

Bloggarielämää

Meinaa tyssätä meikäläisen bloggariura heti alkuun mutta eikös blogitaukojen pitäminen silloin tällöin ole ihan jokaisen bloggarin arkipäivää. Olen myös tutustunut bloggarielämään sen verran enemmän, että olen aloittanut kaksi valokuvauskurssia. No, varsinaisesti ne ei tähän blogiin liity mutta toivon, että molemmat harrastukset tukisivat toisiaan. Eli blogiin saisi parempia kuvia ja toisaalta blogin pitäminen saattaisi synnyttää enemmänkin tarvetta kuvailla eri juttuja.

Valokuvaustaitojen parantaminen on ollut mulla haaveena vaikka kuinka monta vuotta mutta vasta nyt sain itseäni niskasta kiinni ilmoittautua kursseille ja olin niin onnekas, että pääsin. Kurssit kun kuulemma täyttyivät minuutissa ilmoittautumisen alettua. Kyllä lykästi! Kurssilla on jo pariin otteeseen tarvinnut kaivaa omia arkistoja erilaisiin tehtäviin ja vasta tämän myötä olen havainnut, mitä yleensä tulee kuvattua: ukkoa ja koiriamme (tai kai niitä pitäisi kutsua tässä blogissa vaikka rakeiksi). En kuitenkaan halua asettaa näitä ukkorakkikuvia arvostelun kohteeksi -ainakaan vielä, joten vaikeaa on ollut löytää sopivia kuvia. Tässä postauksessa nyt kuvituksena ne kaksi kuvaa, jotka olen tähän mennessä arkistoistani halunnut raottaa.

Tällaisia siis lisää tai vaihtoehtoisesti pitää altistaa omat rakkaat muiden arvosteltavaksi ;)

Ainahan ne on mielessä

Siis tuolit! No totuuden nimissä on sanottava, ettei ne ole aina mielessä. Mutta todella usein, ehkä liiankin usein. Ukko joskus ehdotti, että perustaisin ravintolan, jossa myydään tuoleja, sillä sekä ruoka että tuolit toistuvat kuulemma aika tasaisesti puheissani. Haaveissa mulla on ollut jo pidempään Tapiovaaran Domus mutta en taida olla tarpeeksi sinnikäs kyttäämään sitä nettihuutokaupoista. Muutamaan otteeseen olen etsinyt ja kyllä muuten sapetti, että noin puolitoistavuotta myöhässä aloitin etsinnän. Löysin nimittäin vanhan ilmoituksen ainakin kymmenien ellei jopa satojen tuolien erästä kolmekymppiä kipaleelta! Uskomatonta mutta ilmeisesti totta.

Ja nyt vähän aikaa sitten Vepsäläinen ja Artek menivät paukauttamaan ilmoille vielä Nousukausituoliksi nimetyn upean turkoosin tuolin. Ikinä aikaisemmin kyseinen tuolimalli ei ole houkuttanut mutta nyt on ollut pakko hillitä itsensä. Väri on mitä herkullisin. Ja sopisi täydellisesti meidän ruokapöytään ja olohuoneeseen. Ja meillä on Ukon kanssa edelleen ostamatta itsellemme se kestävä häälahja! Syitä kyllä löytyisi mutta nyt on pysyttävä tiukkana. Tai ainakin yritettävä oikein kovasti.

Unelmien kohteiden kuvat napattu Artekin ja Vepsäläisen kotisivuilta.

Uuden vuoden lupaus

Lupaan pitää itsestäni parempaa huolta;
syödä hyvin, valita puhtaampia ja terveellisempiä elintarvikkeita, hikoilla säännöllisesti (ei tuskasta vaan urheilun nautinnosta), varata aikaa riittävälle unelle, osoittaa läheisilleni, että he ovat minulle tärkeitä ja nauraa joka päivä, elämää ei pidä ottaa liian vakavasti.

Nämä viisaat sanat otin talteen jo vuosi sitten Stockmannin mainoslehtisestä. Ja oikeastaan kaikki muu on toteutunut edes suht hyvin, paitsi tuo liikuntaosio. Ostinhan viime helmikuussa kymppikortin jumppaan mutta siitä taitaa olla vielä yhdeksän kertaa käyttämättä. No, nyt on taskussa jäsenyys kuntosalille. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Nyt on kuitenkin pitkästä aikaa myös sellainen olo, että kyllä liikuntapuolikin lähtee lutviutumaan.

Blogiakin olen yrittänyt aloitella jo ainakin kerran aikaisemmin reilu vuosi takaperin yli vuoden suunnittelun jälkeen. Jäi siihen yhteen aloituspostaukseen. Vuodenvaihde saa kuitenkin aina niin toiveikkaalle tuulelle, että päätin antaa toisen mahdollisuuden tällekin harrastukselle. Eli tästä lähtee ja toivottavasti ei tähän jää!